Silmät ristissä luettua

Viime aikoina en ole pystynyt lukemaan kuin joskus harvoin vähän kerrallaan. Mutta vähitellen olen saanut luettua läpi tällaisen runokirjan.  Anne Pesoselta on ilmestynyt omakustanteena useita runokirjoja. Tähän vuonna 2017 ilmestyneeseen on koottu runoja Annen aikaisemmista kahdeksasta kokoelmasta sekä yhteisistä kirjoista puoliso Jouko Pesosen kanssa. Mukana on myös uusia, aikaisemmin julkaisemattomia runoja.  Aina uudestaan täytyy todeta, että nämä Anne Pesosen runot ovat todellisia hyvän mielen runoja. Löytäisipä omaankin elämään sellaista turvallista luottamusta Taivaan Isän hyvyyteen ja huolenpitoon, mitä näissä runoissa on. Niitä lukiessa sitä voi ainakin yrittää opetella.  Kuvaava on esimerkiksi heti kirjan alkupuolelta löytyvä runo Vapaus :  Monisäröinen kivi oli matkassani.  Ja minulla oli paha olla.  Kivi kulki mukanani kaikkialle.  Kunnes  huomasin:  en tarvitse kiveä.  Heitin sen järveen.  Pian koitti sieluuni vapaus.  Suru ja masennus  alkoivat jäsentyä.  Ne löysivät oman

Lauluja ja tutkiskeluja Psalmien äärellä   Tässä jo vuonna 1998 ilmestyneessä kirjassa, jonka löysin kirpputorilta, on Pekka Simojoen psalmien pohjalta tekemiä lauluja nuotteineen. Ihania lauluja, kuten Aamuruskon siivin ja Korkeimman suojassa.  Ja monta minulle tuntematontakin.  Mutta ne ovat vasta kirjan lopussa. Suuri osa kirjasta on herkkua sekin, nimittäin Heikki Nurminen jakaa todella puhuttelevia ajatuksia psalmien pohjalta. En tiennyt kuka hän on, eikä häntä kirjassa esiteltykään, joten arvasin, että hänen on täytynyt olla joku Suomen Lähetysseuran työntekijä, ja siksi kustantaja on nähtävästi ajatellut, ettei häntä tarvitse heidän kirjojensa lukijoille esitellä. Netistä sitten selvisi, että hän on tosiaan ollut SLS:n lähetystyössä Israelissa - ja todella pitkään olikin. Taisi olla ihan kolmisenkymmentä vuotta?  Siitä tuleekin hänen vahva Israelin ja juutalaisuuden tuntemuksensa, joka sävyttää näitä tekstejä. Ovathan psalmit olleet juutalaisten virsikirja. Heidän vaiheistaan,

Jatkoin norjalaisen H. E. Wisløffin hartauskirjan parissa. Hänellä on paljon ihanaa rohkaisua. Kuin Abraham saamme nostaa katseemme tähtiin ja luottaa Jumalan lupauksiin. Kun vaikeuksien kivet peittävät tiemme ja kysymme: Kuka meille vierittää kiven hautakammion ovelta? , silloinkin voimme kulkea rohkeasti eteenpäin luottaen taivaallisiin voimiin, jotka vaikuttavat sielläkin, missä me vain näemme kiviä, jotka sulkevat tien.  Jumala voi lähettää enkelinsä vierittämään syrjään sen suurimmankin kiven.  Wisløff muistuttaa myös rukouksen voimasta ja siitä, miten Jumala voi lähettää meille siunauksia valepuvussa, kärsimyksen muodossa. Sen kautta hän vetää meitä lähelleen. Jumala voi myös lähettää meidät "autiolle tielle":  Mutta se vain näyttää autiolta. Jumalan tie ei ole koskaan autio. Jotain on aina odottamassa: siunaus, jota emme löydä kiireisessä taistelussa. Kulje sentähden rohkeana myöskin silloin, kun et ymmärrä, miksi sinua viedään juuri sitä tietä. Kulje odottaen, mitä hä

Kun olin lukenut Seppo Juntusesta kertovan kirjan, huomasin sattumalta, että meillä oli hyllyssä myös tämä Pirkko Jalovaaran kirja rukouksesta. Minua kiinnostaa lukea esirukoilijoista ja myös sairaitten paranemisesta, mutta en tietenkään ajattele, että kaikkien olisi pakko parantua tai edes olla kiinnostuneita tästä aiheesta. Itselleni kirjoitan näitä tänne - ja seuraavaksi luen taas jotain aivan muuta. Ihmeet eivät myöskään ole uskonelämässä tärkeintä, vaan Jeesuksen risti ja syntien anteeksiantamus. Siitä tärkeimmästäkin olen kyllä lukenut vinot pinot kirjoja, vaikka niitä ei täällä blogissa toistaiseksi ole kovin paljon.  Jalovaaran kirja kertoo rukouksesta myös aivan yleisesti, ei tässä kaikki ole pelkkää ihmettä. Aluksi hän kyllä kertoo oman tarinansa siitä, miten auto-onnettomuuden seurauksena joutui kärsimään vuosien ajan jatkuvia kipuja. Ja miten hän sitten kerran oli jossain karismaattisessa konferenssissa Englannissa. Siellä rukoiltiin sairaitten paranemista, mutta Jalovaara

Seppo Juntunen oli aivan tavallinen, maanläheinen tyyppi, joka tuli nuorena uskoon. Suunsoittajana ja luokan kinginä hän ei ollut sitä tyyppiä, jonka kukaan kavereista olisi uskonut lähtevän opiskelemaan teologiaa, mutta niin siinä vain kävi.  Pappinakin Juntunen oli aluksi aivan tavallinen, vaikka oli toki pyörinyt karismaattisissa piireissä helluntailaisten ystäviensä kanssa. Kun eräs karismaatikkopappi tuli profetoimaan Juntuselle, että hänen pitäisi alkaa rukoilla sairaiden puolesta, Juntunen ajatteli, että siinä on väärä profeetta. Mutta mies laittoi heti testaamaan rukousta käytännössä. Olihan Juntusen omalla vaimolla kipeä selkä; niinpä hänet laitettiin rukoilemaan vaimonsa puolesta. Hän ei uskonut toimitukseen hetkeäkään, ja kun kipu katosi välittömästi vaimon selästä, Juntunen rohkaisi: Se tulee kohta takaisin.  Mutta ei se tullut. Seppo säikähti. Luterilaiselle papille ei ole mikään helppo juttu, jos sairaita alkaa parantua. Mitä sanovat kirkkoherra, piispa ja tuomiokapituli?

Edelleen tervetuloa tutustumaan myös tähän uuteen blogiini.   Olen koko syksyn miettinyt, jaksaisinko perustaa uuden blogin. Sellaisen, jossa olisi sekalaisia kuvia, kuulumisia, paikkoja joissa käyn ja mitä nyt satun näkemään ja kokemaan. Tänään tuli sekin urakka tehtyä. Kun en ollut saanut sitä aikaisemmin aikaan, olikin rästiin kerääntynyt jo kolmen postauksen verran kuvia ja asiaa, mitä olisi voinut pitkin syksyä ajan kanssa jakaa... No, siellä ne kaikki nyt ovat.  Lukeminen ja kirjablogi ovat minulle se tärkein juttu, mutta päivitän tuota toista blogia sen verran kuin aikaa ja intoa riittää. Ja asiaa. Toivottavasti en aivan urakalla ala siellä postailla, ettei mene suorittamisen puolelle! Olisi rentoa postailla sinne ihan vain silloin tällöin. Mutta katsotaan.  Ja saa nyt nähdä minkä verran sitä intoa tosiaan riittää. Kokeilen miten tämä alkaa tästä sujua, jaksanko päivittää sitä pitemmän päälle.  Blogin osoite on  https://humisevathongat.blogspot.com/  . Tervetuloa sinnekin seuraa