Silmät ristissä luettua

En vieläkään tiedä minkä verran jatkossa tulee blogattua tai pyörittyä blogeissa. Mutta tässä kirja, jonka luin jouluna. Aioin vinkata tästä jo joulun alla, mutta silloin en saanut luettua mitään. Käyhän tämä silti lukuvinkiksi vielä tähänkin jouluun, koska joulun aika jatkuu loppiaiseen asti.  Enkeli taivaan  on piispa Eero Huovisen lempivirsi - ja myös jouluvirsistä lauletuin. Huovinen lähti selvittämään virren taustaa. Kirjan alkupuoli kertookin tämän Martti Lutherin virren historiasta; loppupuolella Huovinen käy sitten virttä läpi alusta loppuun ja avaa sen sanomaa.  Alun perin Enkeli taivaan  on ollut näytelmällinen lastenlaulu, jossa oli peräti 15 säkeistöä. Sanat olivatkin paljon lapsenmielisemmät kuin meidän nykyisessä aikuisemmassa versiossamme.  Virsiä on näköjään jo menneinä vuosisatoina uudistettu innolla. Niinpä Enkeli taivaastakin on tehty monia eri suomennoksia, joissa näkyi ajan henki - jossakin suomennoksessa vaikutti suomentajan valistushenkis...

Ensin ne ihmettelyt. Ensimmäistä kertaa minulle kävi niin, ettei blogger antanut minun vastata oman blogini kommenttiin. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että otin juuri uuden selaimen käyttöön. Vaikka kuulemma tämän pitäisi olla niin hyvä... Vai onko se bloggerin omia ongelmia? Joka tapauksessa kiitos Ninuskalle edellisen postauksen toivotuksistasi! <3    Toiseksi nyt muutamana päivänä bloggerin lukulista on näyttänyt minulle aluksi muutaman uuden postauksen seuraamistani blogeista, ehkä suunnilleen kolme ta neljä. Sen jälkeen se alkaa näyttää 4-5 vuotta vanhoja postauksia sellaisesta blogista, jota ei ole sen koommin kai päivitettykään. En tiedä, mitä blogger sitten näyttäisi, jos lopettaisin sen blogin seuraamisen... Onko teillä muilla ollut tällaista?  Minulla on ollut tässä vuoden mittaan netin kanssa erinäisiä ongelmia, ja alankin väsyä näihin tekniikan ihmeisiin, verkon vaaroihin, tietoturvariskeihin ja nettiriippuvuuteen. Olen yrittänyt nyt käydä netissä vain...

Corrie ten Boomin palveluksessa oli aina joku seuralainen ja avustaja, kun hän matkusteli julistajan tehtävässään ympäri maailmaa. Kun edellinen seuralainen oli menossa naimisiin vuonna 1976, Tante Corrie (kuten häntä nimitettiin), kutsui tehtävään tämän kirjan kirjoittajan, englantilaisen Pamela Rosewellin.  Corrie oli jo yli 80-vuotias, Pamela puolestaan vasta kolmekymppinen. Nuori nainen ymmärsi, että Corrien terveys oli jo heikkenemässä. Sydämessä Corriella olikin vikaa. Pamela ihmetteli, miten kovaa työtahtia Corrie silti piti yllä. Vaikka Pamela oli nuori, hänelle oli raskasta pysyä mukana vauhdissa. Hän koki palvelijan tehtävän uuvuttavana ja itselleen vieraana; talokin oli aina täynnä väkeä, vaikka olisi kuinka väsyttänyt tai ollut muita kiireitä. Corrie ei käännyttänyt ketään pois.  Sen verran Tante Corrie kuitenkin jo hidasti tahtia, että hankki itselleen pysyvän kodin Amerikasta ja keskittyi tekemään työtä siellä: kirjoja ja elokuvia.  Pamela puolestaan sai kip...

Kuvat Matti Björninen   Pekka Särkiö pyöri nuorena Sodankylän seurakunnassa, jossa Matti Björninen puolestaan oli nuoriso-ohjaajana. Nyt kymmeniä vuosia myöhemmin he ovat tehneet yhteistyönä tällaisen hartauskirjan, joka on herkkua erityisesti kaikille Lapin ja luonnon ystäville. Kaikille sellaisille tämä on myös hieno lahjakirja, jos tätä vielä jostakin saa (on ilmestynyt jo viisi vuotta sitten).  Lapin luonnosta ja siellä koetuista tilanteista nousevat hartaustekstit on kirjoittanut kenttäpiispa Pekka Särkiö. Matti Björninen kertoo Lapin luonnosta upeiden valokuviensa kautta. Hienosti kuvat ja tekstit sopivat yhteen.  Särkiö kirjoittaa esimerkiksi siitä, että vaeltajalla on oltava mukana vain tarpeellinen. Kaikki turha pitää jättää pois. Mieltä painavat asiat tekevät kulkemisen vain raskaaksi. Yötön yö taas on kuin aavistus kerran koittavasta autuudesta, josta Raamattu sanoo, että silloin yö on oleva kirkas kuin päivä. Poropaimen tuo mieleen Raamatun opetukset siitä, mi...

Toimittanut Stacy Mattingly   Amerikkalaiset Dayna Curry ja Heather Mercer olivat nuoria lähetystyöntekijöitä Afganistanissa, kun he joutuivat talebanien vangeiksi elokuussa 2001. Samaan aikaan vangittiin muitakin työntekijöitä avustusjärjestöstä, jossa he työskentelivät. Tässä kirjassa Dayna ja Heather kertovat tarinansa siitä, millaisia olivat nuo kurjuuden, pelon ja epätietoisuuden kuukaudet afganistanilaisissa vankiloissa.  Aluksi lähetit joutuivat pelkäämään "vain" sitä, millaisen rangaistuksen he saisivat. Talebanit pohtivat kuolemanrangaistustakin, vaikka aikaisemmin ulkomaalaiset olivat saaneet lievempiä rangaistuksia.  Mutta ei siinä vielä kaikki. Syyskuussa tapahtuivat järkyttävät Amerikan terrori-iskut, ja sen jälkeen vangit joutuivat pelkäämään vielä sitäkin, milloin amerikkalaiset alkavat pommittaa Afganistania. Ja kun pommitukset sitten alkoivat, vaarana oli, että he kuolisivat omien maanmiestensä pommeihin ennen kuin ehtisivät päästä vapaiksi ja pois maasta...