Silmät ristissä

Tämä jo suht vanha romaani oli huikea lukuelämys, niin mukaansatempaava ja loppua kohti koko ajan jännittävämpi. Kirja käsittelee Israelin juutalaisten ja palestiinalaisten tulehtuneita välejä. On mukana rakkaustarinakin (jota joudutaan salailemaan, koska juutalainen ja arabihan siinä rakastuvat toivottomasti - ja voivatko he koskaan saada toisiaan?), mutta se on vain pienehkö osa koko tarinasta. Moni on voinut jättää kirjan lukematta tuon nimen takia, ja kuitenkin tämä on paljon enemmän kuin pelkkä rakkausromaani. Kirjassa vilisee niin paljon juutalaisia sotilaita ja palestiinalaisia terroristeja, että se sopii minusta hyvin miestenkin luettavaksi.  Kaikki alkaa siitä, kun Beetlehemin lähellä Beit-Jalassa asuva nuori Yusuf Rashid on bussissa palaamassa kotiin Ammanista, jossa hän on ollut opiskelemassa. Rashidin perheessä ollaan nimellisesti kreikkalaiskatolisia, mutta Yusuf ei välitä uskonasioista sitäkään vähää mitä hänen vanhempansa. Yusufin sisar Rejeena puolestaan on muutama vuos

Kun evankelista Hilja Aaltonen oli täyttänyt 90 vuotta syksyllä 1997, seuraavana vuonna julkaistiin tämä kirja, johon on koottu hänen 90-luvun alussa pitämiään puheita. Mukana on myös Hilja Aaltosen runoja, ja aivan lopussa on muutama Matti Niemelän Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa -kirjasta lainattu luku. Tuo kirjahan kertoo Hilja Aaltosen elämästä ja työstä. Noissa kyseisissä luvuissa Matti Niemelä kertoo hänen kutsumusvaljaistaan sielunhoitajana, julistajana, profeettana, runoilijana, kirjoittajana ja sillanrakentajana eri suuntien kristittyjen välillä.  Tämä oli aivan ihana, nimensä veroinen kirja. Kyllä siinä taivas lauloi ja sydän lauloi, kun luki näitä lukuja - eli Hilja Aaltosen puheita. Ne olivat niin puhuttelevia ja koskettavia, että usein ei pystynyt lukemaan kuin yhden luvun kerrallaan. Sitten oli pakko pysähtyä ja jäädä miettimään, sulattelemaan lukemaansa.  On harmi, etten koskaan ehtinyt kuulla Hilja Aaltoselta kuin yhden lyhyen puheenvuoron Tampereen Pirkkahalli

Tuula Kuorilehto lähti nuorena kutsumuksensa maahan Italiaan ja tapasi siellä italialaisen Maurizio Secondin. He perustivat perheen ja tekivät yhdessä lähetystyötä katolisessa Italiassa. Kaiken tämän he ovat tehneet uskon varassa, luottaen taloudellisissa asioissa yksin Jumalan huolenpitoon. Kenelle tahansa tämä ei sopisi, eikä sitä kannata yrittääkään, jos ei aloite tule selvästi Jumalalta. Tärkeintähän meille kaikille on elää Jumalan johdatuksessa, mitä se kenenkin kohdalla tarkoittaakin.  Joka tapauksessa Secondien kohdalla uskonvarainen elämä on toiminut, koska Jumala on heidät siihen johdattanut. Ja meillekin, jotka elämme toisenlaista elämää, heidän tarinansa antaa paljon rohkaisua siihen, miten Jumala voi pitää meistä huolta ja vastata rukouksiin. Ei ole niin suurta eikä niin pientä asiaa, ettei taivaallinen Isämme siitä välittäisi ja voisi auttaa.  Tämä kirja on täynnä aivan ihmeellisiä täsmärukousvastauksia ja osoituksia siitä, miten tarkasti Jumala tietää meidän pienetkin tar

Demos Shakarianin tarina  Armenialaistaustainen Demos Shakarian eli Kaliforniassa vuosina 1913-1993 (kuolinvuoden kurkkasin netistä). Hänen omistamansa lypsykarjatila kasvoi maailman suurimmaksi, kun hänellä oli lopulta 3000 lehmää. Mutta Shakarian ei elänyt vain maalliselle työlleen, vaan hän oli harras uskovainen, joka kuului paikalliseen armenialaiseen helluntaiseurakuntaan.  Shakarian oli aktiivisesti mukana hengellisessä työssä ja etsi vuosien varrella omaa lahjaansa ja tehtäväänsä Jumalan valtakunnan työssä. Olisiko hän evankelista vai olisiko hänellä ehkä sairaitten parantamisen lahja? Lopulta Shakarian huomasi, että hänellä oli avustamisen armolahja, josta harvemmin kuulee puhuttavan, ja hän oli onnellinen voidessaan olla Jumalan käytössä sen kautta. Hän auttoi muita tekemään parhaansa ja tulemaan yhteen, avusti kokouspaikan saamisessa ja auttoi löytämään puhujat. Silloin kun Shakarian toimi omien lahjojensa mukaan, kaikki meni hyvin, mutta esimerkiksi julistajaksi hänestä ei o

Löysin kirpputorilta tällaisen vanhan kirjan, jossa ei ollut edes kansipapereita. Ei siis ollut takakansitekstiäkään, mutta kirjan nimi herätti uteliaisuuteni. Ja tosi kiinnostavaa luettavaa tämä olikin. En malttanut lopettaa lukemista, ja onneksi sain kirjan loppuun illalla ennen kuin oli aika mennä nukkumaan.  Maria Anne Hirschmann kertoo kirjassa oman elämäntarinansa. Hän oli orvoksi jäänyt tyttö, joka kasvoi kuolleen äitinsä ystävän perheessä Tšekkoslovakian saksankielisellä Sudeettialueella. Perheen isä vihasi Mariaa ja kohteli häntä ankarasti, mutta onneksi äiti oli lempeä ja piti häntä omana rakkaana lapsenaan.  Kuitenkin Maria oli vain köyhä orpotyttö, jonka elämä oli vaikeaa. Onni potkaisi häntä sen jälkeen, kun natsijoukot miehittivät Tšekkoslovakian, marssivat kylään ja ilmoittivat tulleensa "vapauttamaan" heitä. Saksankielisinä Sudeettialueen asukkaat olivat nyt etuoikeutettuja, ja erityinen kunnia tuli Marialle, kun hänet valittiin Prahaan erikoiskoulutukseen nuo

Tämä kirja on matka toivottomuudesta toivoon.  Vuonna 1982 Jennifer Rees Larcombe oli onnellinen kuuden lapsen äiti, muistaakseni 39-vuotias. Hän sairastui kuitenkin enkefaliittiin, aivojen ja selkäydinkalvon tulehdukseen, johon liittyi myös hermotulehdus. Sairastuminen vammautti hänet pahasti ja aiheutti valtavat määrät hankalia oireita. Aluksi Larcombe oli pitkään sairaalassa ja jopa kuolemaisillaan. Sitten hänet siirrettiin erääseen kuntoutuspaikkaan, josta hän lopulta pääsi kotiin, mutta elämä siellä oli hyvin vaikeaa. Ja vuosien varrella aina uusiutuvat aivotulehdukset saivat hänet joka kerta entistä huonompaan kuntoon.  Koko perhe oli kriisissä, ja Jennifer itse vajosi masennukseen. Mutta vaikka aihe on rankka, kirja on silti yllättävän valoisa (rankan alun jälkeen). Jo takakannesta käy ilmi, että lopulta Larcombe sai kokea ihmeellisen paranemisen - kylläkin vasta kahdeksan vuoden sairastamisen jälkeen. Mutta ei valoisuus tule vain paranemisesta, vaan jo siitä, että jossain vaih