Hilja Aaltonen: Taivas laulaa

Kun evankelista Hilja Aaltonen oli täyttänyt 90 vuotta syksyllä 1997, seuraavana vuonna julkaistiin tämä kirja, johon on koottu hänen 90-luvun alussa pitämiään puheita. Mukana on myös Hilja Aaltosen runoja, ja aivan lopussa on muutama Matti Niemelän Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa -kirjasta lainattu luku. Tuo kirjahan kertoo Hilja Aaltosen elämästä ja työstä. Noissa kyseisissä luvuissa Matti Niemelä kertoo hänen kutsumusvaljaistaan sielunhoitajana, julistajana, profeettana, runoilijana, kirjoittajana ja sillanrakentajana eri suuntien kristittyjen välillä. 

Tämä oli aivan ihana, nimensä veroinen kirja. Kyllä siinä taivas lauloi ja sydän lauloi, kun luki näitä lukuja - eli Hilja Aaltosen puheita. Ne olivat niin puhuttelevia ja koskettavia, että usein ei pystynyt lukemaan kuin yhden luvun kerrallaan. Sitten oli pakko pysähtyä ja jäädä miettimään, sulattelemaan lukemaansa. 

On harmi, etten koskaan ehtinyt kuulla Hilja Aaltoselta kuin yhden lyhyen puheenvuoron Tampereen Pirkkahallissa joskus 2000-luvun alussa. Olisi ollut ihanaa kuulla häntä enemmänkin. Netistä olen kyllä pari puhetta joskus kuunnellut. 

Joka tapauksessa on ihanaa, että näin kirjojensa välityksellä Hilja Aaltonen puhuu vielä kuoltuaankin. Näissä puheissa hän tuo armon niin alas kaikkein suurimmankin syntisen, kaikkein heikoimman ja kurjimmankin ulottuville. Hän ei väsynyt julistamaan Golgatan veristä kirkkotietä, vaikka sellaistakin palautetta hän sai, ettei se ole tätä päivää, nykyään pitäisi puhua jotain muuta. Mutta onneksi Hilja Aaltonen ei alkanut tinkiä evankeliumin sanomasta, jota ilman koko kristinuskoa ei edes olisi. Mitä jäisi jäljelle, jos se otettaisiin pois? 

Hilja Aaltonen sanoi haluavansa kuulua siihen vanhaan tienpohjaan, Golgatan armon tielle, missä heikkokin jalka jaksaa, missä tienpohja kestää ja missä on sellaiset tienviitat, että jokainen osaa perille. Hän sanoi myös osuvasti: 

Jos julistuksesta katoaa anteeksiantamuksen lämpimäinen, kirkot kuolevat. Pettuleivällä ei kuolematonta sielua ruokita. 

Näissä puheissa oli paljon koskettavia ihmiskohtaloita ja sitä, miten rakastavasti Jumala oli itse kutakin kohdannut. Jeesus voi tulla läpi meidän lukkojemme. Armon aurinko sulatti yhdessä hetkessä roudan ja jään eräänkin miehen sydämestä, joka oli kantanut vihaa ja katkeruutta jo kuusitoista vuotta. Eräs pariskunta, joka oli kokenut aivan liian monta liian raskasta vastoinkäymistä, koki Jumalan hylänneen heidät, mutta he saivat kokea, ettei tuska, ahdistus, henkivallat eikä edes kuolema voi erottaa Jumalan rakkaudesta. Ei heitäkään. 

Eikä sinuakaan. 

Hilja Aaltonen julisti myös sitä, että Jeremian kirjan sanoin saviastia voi mennä pilalle savenvalajan käsissä. Jumala ei ylläty siitä, että me menemme pilalle, eikä se ole loppu, vaan alku, koska hän, suuri savenvalaja, voi tehdä meistä uuden astian jaloa käyttöä varten. 

Ihanasti kirja muistuttaa siitäkin, että myös itkemättömien itkujen taakan saa purkaa Jumalan edessä. Jeesukselle on mahdollista sulattaa nekin jäät meidän sisältämme. 

Yli kirkkokuntarajojen rakastettu evankelista halusi julistaa, ettei Jeesuksen antamassa uskossa ole minkään kirkkokunnan etikettiä. Kerran kun seisomme Jumalan tulliasemalla, siellä eivät kelpaa mitkään muut tunnukset kuin Jeesuksen antama lahjavanhurskaus, anteeksiantamuksen ihmeellinen vaate. 

Paljon, paljon muutakin tämä ihana kirja pitää sisällään. Tässä lopuksi vielä ote siitä samasta luvusta Jeesuksen antama usko: 

Elävä usko ei ole kova, se vavahtelee, se pelkää, se vapisee. Älä sano, ettei elävä usko tee niin! Muista, että kompassi on kunnossa, kun neula vapisee! Jeesuksen antamaa uskoa on se usko, joka vavahtaa Jumalan pyhyyden edessä ja jonka täytyy uudelleen ja uudelleen painua alttarille, Golgatan armokalliolle ja sanoa: "Herra Jeesus, armahda minua. Herra Jeesus, kätke minut armohaavoihisi." 

Muistin, että minullahan on ollut Hilja Aaltosen Päivähartauskirja, joka on vain hautautunut jonnekin. Kaivoin sen esiin ja päätin alkaa lukea sitä pitkästä aikaa. Niinpä hyvää on tiedossa myös tästä eteenpäin! 

Päivä Oy 1998 

151 sivua