Paavo Tamminen: Hämäränhyssyssä tapahtuu

Kuvittanut Kaarina Ahonen 

Hämäränhyssyssä tapahtuu oli lapsuuden lempikirjani. Olin jo monta vuotta haaveillut, että lukisin sen uudestaan, mutta toisaalta pelotti, että mitä jos siinä ei nyt aikuisena enää olisikaan sitä vanhaa lumousta. 

Mutta olihan se. Pääsin hyvin sisään tunnelmaan ja löysin heti itsestäni sen pienen koulutytön, joka ihastui tähän Vaahteraisen lasten tarinaan. Oli helppo ymmärtää, miksi kirjasta tuli minulle silloin niin rakas. 

Hämeen maaseudulla järven rannalla asuvassa Vaahteraisen perheessä on viisi lasta, 15-vuotiaasta Jarmosta vielä alle kouluikäiseen Elviiraan. Heillä on myös rakas Tiksu-koira. Hämäränhyssy on Vaahteraisten kodin vintillä sijaitseva komero, jonne lapset kokoontuvat suunnittelemaan tulevia tempauksiaan. 

Aika paljon kirjassa ollaan perheen kesken vapaa-ajalla ja lomilla. Myös serkkuja tavataan välillä, samoin kylällä asuvia kiinnostavia ihmisiä, kuten kylän puhelinkeskusta kotonaan hoitava Heta-muori ja puutarhuri Valtteri. 

Mutta joskus kyllä ollaan tulossa koulusta, ja joskus ollaan ihan vähän siellä koulussakin. 

Itse olin lapsena koulukiusattu, ja minulle vapaa-ajat, lomat, perhe ja suku olivat turvapaikkoja. Siksi ymmärrän hyvin, miksi oli niin ihanaa lukea tällaista kirjaa, jossa Vaahteraisen lapsilla on enimmäkseen huoletonta, turvallista koulun ulkopuolista elämää. Nyt aikuisenakin oli ihanaa sukeltaa tuohon huolettomaan maalaisidylliin. Onhan tämänkin tarinan henkilöillä välillä ongelmia, mutta ne eivät ole mitään musertavia juttuja, ja aina ne lopulta ratkeavat. 

Vaahteraisen lasten elämään mahtuu vanhan ajan heinäntekoa (sekin niin nostalgista), kuutamohiihtoa, näytelmän esittämistä kyläläisille, metsämansikoiden poimintaretki ja paljon muuta yhtä ihanaa. 

Toisaalta joudutaan tietysti opettelemaan sellaisia asioita kuin anteeksipyytäminen ja -antaminen. Joskus on koira kadoksissa tai joku on sairaana. Kaikkea tällaista arjen elämää. 

Usko Jeesukseen on tärkeä osa Vaahteraisen perheen elämää, ja uskonasiat nousevat arjen keskellä esiin milloin milläkin tavalla. Lapset käyvät pyhäkoulua, kerätään rahaa lähetystyölle ja vietetään monia kirkkovuoden pyhäpäiviä. Juuri nyt ajankohtaiset joulu, uusi vuosi ja loppiainenkin siellä tulivat vastaan. 

Hauska yksityiskohta uudesta vuodesta: olin täysin unohtanut, että aikoinaan monet valoivat tinaa uutena vuotena! Ilmeisesti se tapa on jäänyt menneisyyteen, koska en ole ikuisuuksiin kuullut edes puhuttavan tinan valamisesta. 

Muutenkin kirjassa oli tosiaan nostalgiaa, kuten se vanhan ajan heinänteko ja isossa leivinuunissa leipää leipova Vaahteraisen perheen äiti. Myös meillä kotona tehtiin heinätöitä, ja äitini leipoi leipää leivinuunissa. 

Vaikka kirja on ilmestynyt minun lapsuudessani vuonna 1980, se kertoo kuitenkin hiukan vanhemmasta ajasta, kun kylällä oli tosiaan vielä vanhanaikainen puhelinkeskuskin, ja 11-vuotias Marja kävi jo kirkonkylän isoa koulua, eli ei ollut mitään peruskoulua vielä. 

Tässä kirjassa oli ihana vanhojen hyvien aikojen tunnelma ja myös paljon kristillistä sanomaa. Olisin voinut jäädä pitemmäksikin aikaa tuonne Soikula-järven rannalle nauttimaan Vaahteraisen lasten kanssa leppoisasta kesänvietosta ja mukavista talvisista riennoista. 

SLEY-Kirjat 1980 

119 sivua 

Kansi Kaarina Ahonen