Lasse Pesu: Hyvyyden lähteellä

Hartaus kuukauden jokaiselle päivälle

Kuvat Timo Liiri 

Tämä syksyn uutuuskirja on kooltaan pieni, mutta sisällöltään suuri. Pastori Lasse Pesulla on taito sanoa muutamalla sanalla isoja asioita. Hän osaa myös avata ilosanomaa Jeesuksesta nykyihmiselle ymmärrettävällä kielellä. 

Kirjassa on lyhyt hartauskirjoitus kuukauden 31 päivälle. Lisäksi melkein joka aukeamalla on Timo Liirin upeita luontokuvia eri puolilta Suomea. Erityisen paljon niissä on Lapin maisemia, joiden joukossa on myös muutama kuva Ruotsin ja Norjan puolelta. Kansallispuistot ja luontopolut näkyvät tulleen Liirille tutuiksi. Luonnon, luontokuvien ja Lapin ystäville ihana kirja siis myös siltä osin. 

Lasse Pesulla on selkeänä esillä se tärkein, sanoma syntien anteeksiantamuksesta. Lisäksi hän jakaa rohkaisua elämän vaikeuksien keskellä kamppaileville. Rohkaisee uskomaan Jumalan hyvyyteen, luottamaan hyvään ja armolliseen Jeesukseen, joka voi sytyttää toivonkipinän toivottomankin tuntuisissa tilanteissa. Hyvyyden lähteellä siis ollaan kirjan nimen mukaisesti. 

Tarvitsemmehan me myös kehotuksia Jumalan ja lähimmäisen palvelemiseen, seurakunnan rakentamiseen ja siihen, että antaisimme Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessamme. Myös kaikkea tätä löytyy näistä hartausteksteistä. 

Pari otetta kirjasta. Eilen oli seitsemäs päivä. Sen kohdalla Pesu kirjoittaa jakeesta: Herra itse kulkee sinun edelläsi. 5. Moos. 31:8. Siitä hän sanoo muun muassa näin: 

Kristitty kulkee Herran Jeesuksen jalanjäljissä. Näin ollen hän näkee edessään tämän selän. Tieto tuo tullessaan turvaa ja lohtua: vaikka kaukaisuudessa siintää uppo-outo, jopa pelottava tulevaisuus, joku toinen on jo siellä. 

Miikan kirjassa puolestaan luvataan: Kaikki syntimme sinä heität meren syvyyteen. Tätä evankeliumin ilosanomaa Lasse Pesu sanoittaa näin: 

Kun Jumala antaa synnit anteeksi, hän todellakin tekee niin. Hän polttaa ne poroksi. Hän työntää ne silppuriin. Hän lähettää ne avaruuden mustaan aukkoon. Hän upottaa ne syövyttävään happoon. Tuho on täydellinen. Mitään ei jää jäljelle. Herran Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä ja saastasta. Pöytä on puhdas ja lasku maksettu. 

Siinä tuo vanha, mutta aina yhtä ajankohtainen sanoma tulee suoraan nykyhetkeen, nykyihmisen kielellä kerrottuna.

Tähän kirjaan liittyy vielä sellainenkin ilouutinen, että nyt köyhemmälläkin on varaa ostaa ihan uusi, vasta painosta tullut kirja. Tämä ei nimittäin maksa monta euroa. Kauniin kuvituksen ja puhuttelevan sanoman ansiosta Lasse Pesun kirja sopii hyvin myös lahjaksi annettavaksi. 

Hyvyyden lähteellä kun ollaan, jo kansikuvassa on puro Sulaojan lähteen luontopolulla Karigasniemellä. Kaunis kansi, joka houkuttelee lukemaan ja pysähtymään niille Jumalan armon ja rakkauden lähteille, joita Lasse Pesu näissä hartauskirjoituksissaan tarjoaa. 

Perussanoma 2024 
67 sivua 

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen kirja, minä hankin tuon kirjan itselleni.
    Minä olen ollut tilaisuudessa,jossa Lasse Pesu oli puhumassa,
    hän puhui hyvin ja sain tulla hoidetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen joskus kuullut Lasse Pesun puheita. Hän on hyvä puhuja - ja kirjoittaja. Kyllä kannattaa ostaa tämä kirja!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hilja Aaltonen: Taivas laulaa

Jennifer Rees Larcombe: Toivoton tapaus

Marjut Hovi: Kaunis pahuus