Veli Andreas: Piikkilanka ei pidätä

Kirjoittajina myös John ja Elisabeth Sherrill 

Tätä hollantilaisen Veli Andreaksen jännittävää elämäntarinaa myydään nykyään uutena painoksena nimellä Sanan salakuljettaja. Kirja on ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1970, minkä jälkeen Veli Andreas eli vielä kymmenien vuosien ajan, joten tämä kaikki kirjassa kerrottu on vasta alkua. Hän alkoi jo nuorena vierailla kommunistimaissa rohkaisemassa vainottuja kristittyjä ja salakuljetti heille Raamattuja ja varmaan muutakin kristillistä kirjallisuutta. Mutta vainottuja kristittyjä auttavan kansainvälisen Open Doors -järjestön Veli Andreas perusti vasta myöhemmin; siitä ei tässä kirjassa kerrota. Sanan salakuljettajaan on ilmeisesti lisätty jotain päivitettyä tietoa, mutta siitä en tiedä tarkemmin, kun luin tämän vanhan painoksen. 

Veli Andreas oli kepposia rakastava pikkupoika, joka ei jaksanut istua kirkossa, vaan kehitti ovelan keinon hiipiä sieltä aina ulos perheen huomaamatta. Toinen ovela keino hänellä oli siihen, miten hän sai selville, mitä kirkossa oli puhuttu. Näin Andreas pystyi osallistumaan keskusteluun, ja kaikki luulivat hänenkin olleen koko ajan mukana. 

Myös aikuistuessaan hän rakasti edelleen jännitystä ja hakeutuikin sotimaan Indonesiaan, jossa haavoittui. Kun Andreas tuli myöhemmin uskoon, tämä vaaroja pelkäämätön asenne kääntyi siunaukseksi, kun hänellä riitti rohkeutta alkaa vierailla kommunistimaissa isot lastit kiellettyä kristillistä kirjallisuutta autossaan. 

Noilla matkoilla Veli Andreas sai kokea paljon Jumalan ihmeitä, mutta kyllä siellä pulaankin jouduttiin aina välillä, tuli vastoinkäymisiä ja tie nousi pystyyn. Kuitenkin Andreas saavutti valtavat määrät kristittyjä lukuisissa maissa - Euroopan maiden ohella myös Kuubassa ja Kiinassa - ja lopulta mukaan toimintaan alkoi vähän kerrallaan tulla uusia työntekijöitä. 

Oli ihanaa ja rohkaisevaa lukea siitä, miten ihmeellisesti Jumala toimi, kun evankeliumin asialla oltiin. Siinä ei piikkilanka todellakaan pidättänyt. 

 

Toisaalta Veli Andreas oli selvästi myös huumorintajuinen. Välillä sai nauraa hänen kommelluksilleen ja muille koomisille tilanteille, joita kirjassa kerrotaan. Minua nauratti esimerkiksi se, kun Andreas lähti nuorena Britanniaan raamattukouluun ja tajusi maahan tultuaan, että hänelle olikin opetettu englantia aivan väärin. Hän ei ymmärtänyt toisten puhetta eivätkä toiset hänen. Niinpä hän alkoi opiskella kieltä paikan päällä, ja yhtenä apuvälineenä siinä toimi King James -raamatunkäännös, jossa on todella vanhaa englantia. Niinpä Andreas saattoi pyytää ruokapöydässä vierustoveriltaan voita sanoen: Thus sayeth the neighbour of Andrew, that thou wouldst be pleased to pass the butter. 

Veli Andreas oli salanimi, jota hän käytti voidakseen jatkaa työtään suljetuissa maissa. 

Koskettavaa oli lukea siitä, miten Veli Andreas sai Jumalalta kutsun tulevaan työhönsä ensimmäisellä matkallaan Puolassa: 

Raamattu oli avoinna polvillani, ja tuulenvire heilutteli sen lehtiä. Panin käteni sen päälle pitääkseni lehdet paikoillaan ja huomasin sen olevan auki Ilmestyskirjan kohdalta. Sormeni olivat sivulla aivan kuin osoittaen tiettyä kohtaa. "Heräjä valvomaan", luin sormenpäitteni kohdalta, "ja vahvista jäljellejääneitä, niitä jotka ovat olleet kuolemaisillaan..." 

  Huomasin näkeväni nämä sanat kyynelten läpi. Halusiko Jumala juuri nyt saada minut ymmärtämään, että minun elämäntyöni tuli tapahtua täällä rautaesiripun takana, jossa se mikä vielä on jäljellä hänen kirkostaan taistelee olemassaolostaan? Saisinko minä osallistua vahvistamaan sitä arvokasta mikä vielä oli jäljellä? 

Uusi Tie 1970 

265 sivua