Vahva kirja heikkoon hetkeen
Tämä pieni kirjanen osoittautui nimensä mukaiseksi. Se tarjoaa lohtua ja rohkaisua heikkoon hetkeen, ja pieni kun on, sitä jaksaa lukea väsyneenäkin. Jos masentaa ja tekisi mieli suklaata, mutta sitä ei ole, kirjan tekstit ovat kuin erilaisia konvehteja, joita voi jäädä maistelemaan. Ainakin minusta tuntui siltä; suklaata kun ei juuri nyt sattunut olemaan jemmassa...
Kirjan ovat toimittaneet Marja Sevón ja Merja Pitkänen. Siihen on valittu lyhyitä ajatuksia useilta eri kirjoittajilta, esimerkiksi Matti Lintiseltä, Hilja Aaltoselta, Seppo Jokiselta, Oswald Chambersilta ja Charles Spurgeonilta. Vain muutamia mainitakseni. On siellä muutama tuntemattomaksi jääneen henkilönkin ajatus sekä monia jakeita Raamatusta.
Jaan tähän näytteeksi joitakin kirjan ajatuksista.
Herraan uskovat ja luottavat ihmiset
kestävät tämän päivän murheet
huomisen ilon voimalla.
Silti: ilo voi tulla jo tänäänkin!
Matti Lintinen
Jumalan oma,
jonka talletukset ovat
Hänen pankissaan
taivaallisessa kultakannassa,
tietää olevansa turvassa.
Hilja Aaltonen
Tuskasta ei tarvitse
eikä voikaan iloita.
Kuitenkin
Jumalan hyvästä huolenpidosta
kaiken tuskankin yläpuolella
voi iloita.
Seppo Jokinen
Kun itse on ollut väsynyt,
oppii väsyneiden evankeliumin.
Hilja Aaltonen
Köyhyydessä
Kristus on minun rikkauteni,
sairaudessa
hän sijaa minulle vuoteen.
Charles Spurgeon
Pieni suuri kirja siis tämä! Vaikea oli valita tähän vain muutamaa esimerkkiä. Paljon muutakin hyvää sieltä nimittäin löytyy.
Päivä Oy 2001
On lohdullisia tekstejä,rohkaisevia,kiitos sinulle kun jaoit tämän.
VastaaPoistaSiunausta sinulle!
Kiva kun sait rohkaisua 😊 Siunausta sinulle!
Poista