Corrie ten Boom: Jumalan kulkuri
Olin lukenut tämän jo aika vanhan kirjan joskus pari-kolmekymmentä vuotta sitten enkä muistanut enää paljoakaan. Kertaus teki hyvää, koska en muistanut sitäkään, miten rohkaiseva, innostava ja siunaava lukuelämys tämä oli. Voi vain todeta kirjan luettuaan, että suuret ovat meidän Herramme teot! Hollantilainen Corrie ten Boom perheineen joutui ensin vankilaan ja myöhemmin Saksaan keskitysleirille, koska he olivat suojelleet juutalaisia. Keskitysleirin kauhujen keskellä Corrie sai kokea paljon Jumalan apua ja johdatusta, ja jälkeenpäin hän sai Jumalan avulla oppia jopa antamaan anteeksi keskitysleirin julmille vartijoille. Omassa voimassaan hän ei olisi siihen pystynytkään. Corriella ei ollut mitään halua antaa anteeksi, kun eräs sellainen entinen vartija tuli sitä häneltä pyytämään. Mutta mitä teki Jumala?! Aika keskitysleirillä oli lopulta Corrielle Jumalan koulu, joka valmisti häntä uusiin tehtäviin. Vapauduttuaan hän lähti kymmeniksi vuosiksi kiertämään maailmaa evankelistana. Sen